Jääkiekkoliiton alaisten sarjojen syyskausi keskeytetään 2.12. alkaen

2.12.2020

Jääkiekkoliiton liittohallitus on tiistai-iltana pitämässään ylimääräisessä kokouksessa päättänyt keskeyttää Jääkiekkoliiton alaisten sarjojen kilpailutoiminnan vallitsevan koronavirusepidemian vuoksi ajalle 2.-31. joulukuuta.

Päätös koskee kaikkien ikäluokkien sarjoja, mikä tarkoittaa, että myös mm. Naisten Liigan ja miesten Mestiksen pelit keskeytetään. Mestiksen hallitus ehdotti omalta osaltaan keskeytystä liittohallitukselle aiemmin päivällä.

Jääkiekkoliiton hallituksen päätökset eivät sen sijaan koske Liigaa, joka toimii omana organisaationaan.

Harjoittelun osalta seurojen ja joukkueiden tulee noudattaa tarkasti yleisiä terveys- ja hygieniaohjeita ja alueellisten viranomaisten ohjeita ja suosituksia, jotka vaihtelevat merkittävästi alueellisen koronavirustilanteen mukaan.

Jotta sarjatoiminta saadaan vuoden alussa käyntiin mahdollisemman normaalisti, seuroja ja joukkueita kehotetaan harkitsemaan tarkasti joululomalle ajoittuvien turnausten ja pelitällien järjestämistä ja niihin osallistumista, vaikka tämä olisi alueellisten viranomaismääräysten puitteissa mahdollista.

Keskeytyksen vaikutukset sarjatoimintaan

  • Kaikissa sarjoissa syyskauden otteluista saatiin pelattua yli 75%
  • Sarjoissa, jotka jatkuvat tammikuussa, joulukuussa pelaamatta jääneet ottelut pyritään siirtämään ensi vuoden puolelle

Sijoitukset sarjoissa, jotka päättyvät joulutaukoon

  • Kuten syksyllä tiedotettiin, joukkueiden järjestys sarjataulukossa määritetään kaudella 2020-21 pistekeskiarvon (pisteet/ottelu) mukaan – lisätietoja täällä
  • Koska kaikista sarjoista ehdittiin pelata syksyn aikana yli 50 % otteluista, ei sarjapelien keskeytys aiheuta muutoksia sarjajärjestelmiin kevään osalta
  • Niissä sarjoissa, joissa piti joulukuussa pelata ristiinkarsintoja kevään sarjoihin, annetaan nousumahdollisuus kaikille joukkueille, jotka olivat sarjataulukossa ristiinkarsintapaikassa kiinni. Joukkueilla on mahdollisuus kieltäytyä noususta, jos talous tai pelaajamateriaali ei riitä.
  • Sarjatoiminnan toivotaan kaikilta osin jatkuvan tammikuussa, kevätkauden ohjelmat julkistetaan joulukuun aikana